Dreamweaver

Adobe Dreamweaver on Windows- ja Mac OS X -käyttöjärjestelmiin sopiva HTML-koodiohjelma, joka on tarkoitettu verkkosivustojen luomiseen. Dreamweaver-ohjelman kehitti alun perin Macromedia 90-luvun lopulla. Sitten 90-luvun Dreamweaver on kehittynyt huomattavasti ja siitä on tullut yhteensopiva uuden verkkoteknologian kuten JavaScriptin ja CSS:n kanssa.

Adobe Dreamweaveria on ylistetty käteväksi työkaluksi modernien ja mukautuvien verkkosivujen luomiseen. Viimeisimmissä Dreamweaver-versioissa on panostettu visuaalisuuteen, jolloin verkkosivujen kehittäjän on helpompi tarkastella sivun ulkonäköä pelkän koodin sijaan. Näkymiä on kolme: pelkistetty koodinäkymä, design-näkymä sekä live-näkymä. Livenäkymä helpottaa erityisesti aloittelevien koodaajien työtä, sillä siinä voi tarkastella sivua sellaisena kuin sen tulee näkymään Google Chrome -selaimessa. Lisäksi CC 2014 -version myötä on mahdollista kopioida CSS-tyylejä yhdestä editorista toiseen. Näin elementtien kopiointi ja luominen on entistä nopeampaa ja yksinkertaisempaa. Myös esimerkiksi varjostuksien tai muun muotoilun luominen on entistä helpompaa ja muutokset voi nähdä saman tien livenäkymässä.

Tuorein Adobe Dreamweaver -versio on kesäkuussa 2015 julkaistu CC 2015. Adobe on julkaissut Dreamweaveria vuodesta 2008 (versiosta 8.0) lähtien, jolloin Adobe ja Macromedia yhdistyivät. Ohjelma on monien muiden HTML-editorien tapaan maksullinen. Dreamweaverin hinta on noin 500 euroa, minkä vuoksi harrastelijat saattavat turvautua mieluummin edullisempiin tai jopa ilmaisiin WYSIWYG-editoreihin. Tällaisia editoreja käyttämällä myöskään HTML-kielen osaaminen ei ole välttämätöntä. Korkeahkosta hinnastaan huolimatta Adobe Dreamweaver on laajalti käytössä web-suunnittelijoilla, yrityksillä sekä koulutussektorilla.