Taideteoksen kuljettaminen

Suurikokoisen, helposti rikkoutuvan tavaran lähettäminen tai kuljettaminen saattaa olla hankalaa ja riskialtista. Taulu täytyy saada näyttelyyn tai antiikkiesine asiakkaalle ehjänä. Tavaroiden täytyy olla yhtä hyvässä kunnossa kuin lähtiessäkin. Teoksen tekemiseen on satsattu paljon aikaa, ja sille ei saa tapahtua mitään matkalla.

Erilaisia taideteoksia

Taitelijan nimike voi tänä päivänä pitää sisällään melkein mitä taidelajeja tahansa. Ala voi olla esimerkiksi valokuvaus, videotaide tai installaatiotaiteen toteuttaminen. Se voi olla myös perinteisempiä kipsi- ja pronssiveistoksia. Yhteistä kaikille näille kategorioille on, että ne koostuvat helposti rikkoutuvista materiaaleista ja elementeistä. Töistä siis riippuu, miten ja millä keinoin ne pakataan ja lähetetään huolellisesti.

Olet sitten valokuvaaja, taidemaalari tai perfomanssitaiteilija, täytyy taiteesi saada asiakkaan ulottuville. Asiakkaat nimittäin harvoin piipahtavat työtilaan, kun he etsivät taidetta kotiinsa tai järjestävät galleriaansa taidenäyttelyä. Myös galleristit lähettävät asiakkaalle tauluja säännöllisesti joko postitse tai kuljetusliikkeen avulla.

Taidemuseoiden näyttelyt

Taidenäyttelyn järjestäjä on yleensä vastuussa turvallisen kuljetuksen järjestämisestä, ja kaikki esillä olevat taideteokset vakuutetaan huolella. Museot käyttävät yleensä taide- ja antiikkiesineiden kuljetuksiin erikoistuneita kuljetusliikkeitä, kuten MTAB-yhtiötä. Museoille taideteosten asiantunteva pakkaus ja kuljetus sekä niiden konservointi ovat osana näyttelyn järjestämistä.

Taidemaalarin kotisivut

Tänä päivänä jokaisella yrittäjällä on omat verkkosivut. Ne ovat osa markkinointia ja yksinkertaisesti helpottavat taiteilijan ja hänen töidensä tunnetuksi tekemistä. Teokset ovat kuvina taidemaalarin kotisivuilla, joilta niitä voi tilata. Yleensä niitä voi saada kehystettyinä tai kehystämättöminä.

Asiakas valitsee haluamansa taulun ja maksaa sen ennakkoon. Kun lasku näkyy maksettuna, voi teoksen lähettää uudelle omistajalle. Tällaiselle taidealan yrittäjälle on taulun postitse lähettäminen asiakkaalle paras vaihtoehto.

Taulu täytyy kuitenkin pakata kunnolla. Yleensä se vaatii ensin silkkipaperiin käärimistä ja sen jälkeen se pakataan kahden styrox-levyn väliin. Tämä kaikki kääritään sitten vielä tukevaan pahviin. Särkyvää-tarran avulla lähetystä kohdellaan huolellisesti ja rauhassa. Paketin voi myös vakuuttaa, jos haluaa lisäturvaa.

Valokuvat

Samanlainen pakkaustyyli sopii hyvin myös valokuvien vedoksiin. Myös kamerat kannattaa suojata, jotta arvokkaat välineet pysyvät kunnossa. Niiden pakkaamiseen löytyy neuvoja täältä.

Valokuva- ja taideteokset ovat uniikkeja kappaleita, joiden pakkaamiseen kannattaa panostaa ajallisesti huolella. Olisi ikävä huomata, että suosikkikuva olisi kärsinyt matkan aikana ikävistä vahingoista.